Korona-tiedote

Koronatilanne kehittyy päivittäin suomessa ja maailmalla.
Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin varmistaaksemme toimintamme sujuvuuden aiheutuvista rajoitteista huolimatta.

Etätyöskentelyä on lisätty mahdollisuuksien mukaan.
Toimistomme on tarkoitus pitää vielä toistaiseksi auki klo 9:00 – 16:00
ja aineistoja voi myös toimittaa tuona aikana. Pyrimme kuitenkin ohjeistuksen mukaisesti pitämään ihmiskontaktit minimissään. Opuksen aulan postilaatikkomme on myös käytettävissä ja toivoisimmekin, että tämä olisi ensisijainen aineiston toimituspaikka.

Aineiston toimitukseen on käytettävissä myös useita sähköisiä toimituskanavia. Näitä hyödyntämällä voimme tarvittaessa jatkaa palvelua ilman minkäänlaista tartuntariskiä.

Useimpien yritysten taloustilanne kiristyy tilanteen jatkuessa.
Tämä tulee aiheuttamaan monenlaisia haasteita, joista merkittävimpiä varmasti ovat kassanhallintaan, sopeutumistoimiin ja liiketoiminnan riskien minimointiin liittyvät kysymykset.

Kassanhallinnan kannalta olisikin erityisen tärkeää, että laskutus ja myyntireskontra ovat ajan tasalla. Muuttuva tilanne kannattaa huomioida muutenkin taloudessa ja suunnitelmissa.
Esimerkiksi ennakkoverojen suuruutta on hyvä tarkastella loppuvuoden osalta jo nyt.

Valtiovallan suunnalta on tulossa helpotuksia ainakin lakisääteisten maksujen osalta. Muitakin tuki- ja helpotustoimia on ilmeisesti suunnitteilla. Pyrimme tiedottamaan näistä myöhemmin tarkemmin sivuillamme ja sosiaalisessa mediassa.

Olettehan yhteydessä, niin ratkotaan haasteet yhdessä!

Ystävällisin terveisin,
Sami Olli
toimitusjohtaja
CD-Yhtiöt Oy

Leave a comment