uutisia

HENKILÖKUNTAEDUT VEROTUKSESSA

Hammashoito Työnantajan järjestämä ja kustantama hammashoito voi olla verovapaata työntekijälle. Hammashoitoon voi kuulua tarkistukset, reikien paikkaukset ja hammaskiven poisto. Hammashoidosta pitää kuitenkin erikseen sopia työterveyttä koskevassa ohjesäännössä tai muussa…

TYÖASUNTOVÄHENNYS, AUTOVERO JA DIGILEHDET TYÖPAIKALLA

TYÖASUNTOVÄHENNYS Työasuntovähennyksen tarkoituksena on kannustaa verovelvollisia hakemaan ja vastaanottamaan työtä pitkänkin matkan etäisyydeltä vakituisesta asunnostaan. Työasuntovähennystä uudistetaan niin, että vähennyksen enimmäismäärää korotetaan nykyisestä 250 eurosta 450 euroon. Muutos tulee…

VALTUUTTAMINEN VEROASIOISSA

Veroasioiden valtuutukset muuttuvat marraskuun alusta 2018. Valtuuttamiseen käytetään jatkossa Suomi.fi:n Valtuudet-palvelua. Katso- valtuudet ovat voimassa 2019 loppuun, joten OmaVerossa voi jatkaa tunnistautumista Katso-tunnisteilla.

TIETOSUOJA-ASETUS

EU-tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018, koko EU alueella. Se koskee kaikkia EU:ssa henkilötietoja käsitteleviä toimijoita. Alla muutamia esimerkkejä, mihin asetus vaikuttaa. – rekisterinpitäjä= asiakas eli te – henkilötietojen käsittelijä =tilitoimisto eli…

TULOREKISTERI

Palkkatietojen raportointi muuttuu Vuonna 2019 käyttöönotettava tulorekisteri yhdenmukaistaa eri tahoille tapahtuvaa palkkatietojen raportointia. Uudistus merkitsee, että palkkatiedot ilmoitetaan 1.1.2019 lähtien tulorekisteriin heti maksutapahtuman yhteydessä. Kun ilmoitukset tehdään sähköisesti, tämän…

YRITTÄJÄN TYÖTERVEYSHUOLLON SUORAKORVAUKSET

Yrittäjän työterveyshuollon suorakorvauksia entistä useammalle. Vuoden 2018 alusta yrittäjä voi saada omista työterveyshuoltokustannuksistaan suorakorvauksen myös yksityiseltä palveluntuottajalta. Tähän asti se on ollut mahdollista vain terveyskeskukselta ostetusta työterveyshuollosta. Yksityisen palveluntuottajan…

VEROTIETOJA 2018

VEROTIETOJA 2018 Vuoden 2018 verovapaista työmatkakustannusten korvauksista Kotimaan kokopäiväraha 42 euroa Osapäiväraha on 19 euroa Ateriakorvaus yhdeltä aterialta on 10,50 euroa (suureni 0,25 e) Oman auton kilometrikorvauksen perusmäärä on…

TAVAROIDEN MAAHANTUONNIN ALV MUUTOS

Arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkityt yritykset ilmoittavat ja maksavat maahantuonnin arvonlisäveron oma-aloitteisesti Tullin sijaan Verohallinnolle 1.1.2018 alkaen. Vero ilmoitetaan ja vähennetään samalla verokaudella tullauspäätöksen päivämäärän mukaan. – Toimivaltaisen viranomaisen määrittää maahantuojan…